n. 2000 vuotta sitten jo muinaiset roomalaiset nauttivat glögiä

Glögi ei ole mikään uusi villitys, sillä kuumaa ja mausteista juomaa on nautittu jo n. 2000 vuotta sitten Välimeren alueella. Roomalaisen Apiciuksen kirjoittama resepti löydettiin vanhasta keittokirjasta.

Noin tuhat vuotta myöhemmin myös ranskalaisessa keittokirjassa julkaistiin vastaavan tyyppinen glögiresepti. Ranskalaiset käyttivät glögistä nimitystä brûlot.

Tiedätkö?
Mistä tapa lisätä glögiin rusinoita ja manteleita on tullut Suomeen?
  1. Ruotsista
  2. Ranskasta
  3. Venäjältä
* * * Glögimakuja jo vuodesta 1954 * * *
 
1954 ensimmäinen Marli glögi kauppoihin

Glögi rantautui Suomeen vuonna 1929. Eräs diplomaattirouva oli saanut maistaa glögiä diplomaatti-illallisilla Ruotsissa ja tuonut sitä mukanaan kotiin. Ensimmäinen Marli Glögi lanseerattiin vuonna 1954.

Varsinaisen läpimurtonsa glögi teki 1960-luvun lopulla ja nykyisin se on yksi tärkeimmistä jouluperinteistä Suomessa. Juhlavaan lasipulloon pakattu Marli glögitiiviste on meille suomalaisille tuttuakin tutumpi joulutunnelman luoja.

Tiedätkö?
Miksi?Vuosi 1954 oli suomalaisille muutenkin merkittävä vuosi. Miksi?
  1. Paavo Nurmi voitti olympiakultaa
  2. Tuntematon sotilas -romaani julkaistiin
  3. Puhelinlangat laulaa levytettiin ekan kerran
* * * Glögimakuja jo vuodesta 1954 * * *
 
1990 juomavalmista glögiä tölkistä

Marli aloitti ensimmäisten joukossa juomavalmiin glögin valmistamisen. Marli Glögijuoma pakattiin kätevään litran tölkkiin ja se oli heti valmista nautittavaksi kuumentamisen jälkeen.

Glögin maku oli yhtä perinteisen herkullinen kuin ennenkin sisältäen mm. kanelia, neilikkaa, kardemummaa ja inkivääriä.

Tiedätkö?
Montako litraa glögiä suomalaiset juovat vuodessa?
  1. n. 500 000 litraa
  2. n. 7 miljoonaa litraa
  3. n. 15 miljoonaa litraa
* * * Glögimakuja jo vuodesta 1954 * * *
 
2007 Marli Premium glögit laajentavat valikoimaa

Innokkaimmat aloittavat glögikauden lokakuussa ja jatkavat sitä kevääseen asti. Pitkän sesongin aikana sitä kaipaa jo makuvaihteluakin, joten ryhdyimme laajentamaan laadukkaiden glögijuomiemme valikoimaa.

Ensimmäinen Marli Premium glögi tuotiin markkinoille vuonna 2007. Eri Marli Premium -tuotteita oli pitkään neljä: Mustikkainen, Vaniljainen, Perinteinen ja Kevyempi sokeroimaton glögijuoma.

Tiedätkö?
Miten lämmität glögin oikein?
  1. Lämmitä glögi vedenkeittimessä
  2. Keitä glögiä mahdollisimman kauan
  3. Kuumenna glögi teräs- tai lasiastiassa
* * * Glögimakuja jo vuodesta 1954 * * *
 
Myös leivontaan, ruuanlaittoon ja tuliaiseksi

Vuonna 2017 Marli Premium Glögit pakattiin uuteen, tyylikkääseen pakkaukseen, jossa oli iso ja helppokäyttöinen korkki. Pakkaukset valmistettiin FSC-sertifioidusta kartongista.

Muistathan muuten, että Marli Glögi soveltuu erinomaisesti leivontaan sekä ruuanlaittoon ja tuliaiseksi ystävälle. Myös vilustuneen olo voi helpottua lämmintä glögiä siemaillessa.

Tiedätkö?
Missä glögisarjassa on myös Vaalea vaihtoehto?
  1. Marli glögitiivisteessä
  2. Marli Premium glögijuomassa
  3. Marli Perinteinen glögijuomassa
* * * Glögimakuja jo vuodesta 1954 * * *
 
2019 Lämpöä ja tunnelmaa Marli Glögeistä

Marli Glögit ovat luoneet lämpöä ja tunnelmaa suomalaisten jouluperinteisiin jo monen vuosikymmenen ajan. Vuonna 2019 Marli Glögit sopivat niin arkiseen illanviettoon kuin upeasti katettuun juhlapöytäänkin.

Marli glögitiiviste pakattiin jo pantilliseen lasipulloon, jonka voi viedä palautusautomaattiin. Saat kustakin pullosta yhä edelleen 0,10 euron pantin.

Tiedätkö?
Kuinka paljon Marli Glögi täytti vuonna 2019?
  1. 65 vuotta
  2. 50 vuotta
  3. 60 vuotta
* * * Glögimakuja jo vuodesta 1954 * * *
 
Tänä vuonna Marli Glögi tukee vähävaraisia lapsia ja nuoria lahjoittamalla Hope ry:n toimintaan

Vuonna 2020 Marli Glögi tuki vähävaraisia lapsia ja nuoria lahjoittamalla Hope ry:n toimintaan ja glögifanit saivat olla mukana jakamassa hyvää mieltä osallistumalla Marli Glögi 2020 -kampanjaan.

Hyvää mieltä sai myös nauttimalla Marli 2020 glögitiivisteestä valmistettua appelsiinin, karpalon ja rosmariinin makuista glögiä.

Tiedätkö?
Minkä oksan alla kuuluu suudella jouluna?
  1. Piikkipaatsaman
  2. Orjanlaakerin
  3. Mistelin
* * * Glögimakuja jo vuodesta 1954 * * *
 
2019 Lämpöä ja tunnelmaa Marli Glögeistä

Vuonna 2021 kaikki Marli Glögit kokivat design-uudistuksen ja Marli Premium glögijuomissa tapahtui vielä suurempi muutos, kun käyttöön otetiin uudet, hiilineutraalit pakkaukset.

Vuoden uutuudessa, Marli 2021 glögitiivisteessä, maistuivat pirteä sitruuna, lempeä kaneli ja mausteinen marja.

Tiedätkö?
Mitä marjaa vuoden 2021 glögiuutuudessa käytettiin?
  1. Juolukkaa
  2. Katajanmarjaa
  3. Mustaviinimarjaa
* * * Glögimakuja jo vuodesta 1954 * * *
 
Tänä vuonna Marli Glögi tukee vähävaraisia lapsia ja nuoria lahjoittamalla Hope ry:n toimintaan

Marli Glögeissä maistuvat kaikki tutut joulun maut, kuten kaneli, pomeranssinkuori, kardemumma ja inkivääri. Noudattamalla perinteitä hyvä juhlatunnelma on taattu.

Aina kannattaa kuitenkin tuoda myös uusia tuulia jouluun. Marli 2022 glögitiivisteessä oli mukana mandariinia, neilikkaa ja makua eräästä puusta.

Tiedätkö?
MIKÄ paahteisen mausteinen puu oli kyseessä 2022 glögissä?
  1. Tammi
  2. Vaahtera
  3. Pihlaja